Henkilöstörahaston verohyödyt

Tarkkasilmäiset ovat varmasti huomanneet varallisuutta listatessani, että osa varoistani on tällä hetkellä henkilöstörahastossa. Yrityksessä, missä olen töissö, on käytössä henkilöstörahasto. Rahastoon on voinut ohjata varoja lähinnä erilaisista bonuksista, joita kertyy tuloksen ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella.

Henkilöstörahaston edut ovat aika selkeät. Ne rahat, jotka bonuksena maksetaan henkilöstörahastoon, maksetaan sinne työnantajakuluja vähentämättä eli puhutaan melko isosta hyödystä jo tässä vaiheessa. Lisäksi viidennes henkilöstörahastosta nostettavista rahoista on verovapaata. Oman laskelmani perusteella henkilöstörahaston kautta bonusrahani kierrattämällä saan n. 1,5 kertaisena rahat verrattuna, että nostaisin ne suoraan palkkana. Vaikka omaisuuden henkilöstörahastosta voi nostaa hitaasti, 20 % per vuosi, niin hyöty on selkeä. Lisäksi henkilöstörahasto ei joudu maksamaan osingoista ja luovutusvoitoista veroa, mikä entisestään nostaa sen kannattavuutta.

Käsittääkseni henkilöstörahastojen suosio on kasvamassa Suomessa ja kannustankin jokaista mahdollisuuksiensa mukaan myötä vaikuttamaan henkilöstörahastotoiminnan käynnistämiseen omalla työpaikallaan.

Tämä meni hieman mainospuheeksi, mutta mielestäni henkilöstörahastossa on hyvä mahdollisuus verojen vähentämiseen. Riskinä on toki se, että joku muu hallinoi rahastoa ja joissain tapauksissa rahaston kulut muodostuvat suuriksi. Oman yritykseni rahastossa kulut lienevät alla 0,5% per vuosi sijoitetusta pääomasta.  Rahastolle on tarjottu varainhoitoa n. 1% hallinnointipalkkiolla, mutta toistaiseksi on rahastoa hoidettu vapaaehtoisvoimin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksiani asunnon vuokraamisesta

Katsaus